Toimitukset
Seurakunnan toimitukset liittyvät usein ihmisen elämän merkittäviin vaiheisiin ja tilanteisiin.
Toimituksissa korostuu vuoropuhelu ihmisen elämän ja Jumalan todellisuuden välillä. Jumalan sana ja rukous tuodaan ihmisten elämän käännekohtiin lohdutukseksi, vahvistukseksi ja siunaukseksi.

Pyhät toimitukset
Pyhiä toimituksia ovat kaste ja ehtoollinen.
Kaste toimitetaan uskoville veteen upottamalla Jeesuksen Kristuksen asetuksen mukaisesti, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Ehtoollista vietetään Jeesuksen Kristuksen ja apostolien opetuksen mukaan niin usein ja sillä tavoin kuin seurakunta asiasta päättää. Muutkin Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön uskovat kuin seurakuntaan kuuluvat saavat seurakunnan kanssa ottaa osaa ehtoolliseen. Ehtoollista voidaan viedä myös kotona, palvelukodissa tai sairaalassa olevalle. Sen voi jakaa myös muut kuin koulutetut työntekijät.
Seurakunnalliset toimitukset
Avioliittoon vihkimisen / avioliiton siunaamisen suorittaa koulutettu, pastorin valtakirjan omaava työntekijä.
Kodin siunaaminen - kodin pyhittäminen ja Jumalan siunauksen pyytäminen sille.
Lapsen syntymän siunausjuhla toteutetaan vanhempien pyynnöstä. Samalla kyse on nimenantotilaisuudesta eli ristiäisistä.
Hautaaminen toimitetaan omaisten pyynnöstä. Vainajan siunaaminen viimeiselle matkalle ja omaisten tukeminen surussa.


Seurakuntaelämään liittyvät
Seurakuntaelämään liittyviä toimituksia ovat:
Uusien jäsenten seurakuntaan siunaaminen
Rippi ja sielunhoito
Työhön siunaaminen