Lapset ja Warkit
Toiminnan ydin on esitellä lapsille ja varhaisnuorille rakastava Jumala - Isä, Poika ja Pyhä Henki - sekä johdattaa heidät henkilökohtaiseen suhteeseen Hänen kanssaan.
Tavoite on kulkea perheiden rinnalla aidoissa suhteissa sekä yhdessä heidän kanssaan varustaa ja vahvistaa tulevan sukupolven hengellistä kasvua.

Lapset
Lasten Sunnuntait toteutetaan pääsääntöisesti Walimon ehtoollisjumalanpalveluksen yhteydessä Yhteisötila Lähteellä, Vesijärvenkatu 38.
Opimme rakastavasta Taivaan Isästä ja touhuamme yhdessä kaikkea mukavaa. Lasten Sunnuntai on suunnattu 4-11 -vuotiaille lapsille. Kolmevuotiaat tulevat ryhmään vielä jonkun oman tutun ja turvallisen aikuisen kanssa.
Toiminnan ydin on esitellä uudelle sukupolvelle rakastava Jumala; Isä, Poika ja Pyhä Henki. Sen toteutumiseksi Vapaakirkon oma kristillisen kasvatuksen ohjelma POLKU 316 toimii erinomaisena työkaluna ja mahdollistajana ehjälle polulle seurakunnassa.
Warkit
Varhaisnuorille suunnatut Warkit kokoontuu torstaisin yhteisötila Lähteellä klo 17.30-19.30 (ei koulun loma-aikoina) kahdessa eri ryhmässä: 9-10 vuotiaat & 11-13 vuotiaat. Ikärajat ovat ohjeellisia. Tapauskohtaisesti arvioidaan siirtymät ryhmästä toiseen erityisesti asianosaista kuunnellen ja pyritään etsimään hänelle paras ratkaisu ja ryhmä, jossa tämä kokee viihtyvänsä ja olonsa kotoisaksi.
Varhaisnuorisotyön toiminnassa korostuu toiminnallisuus kuten erilaiset kilpailut, leikit ja pelit.
Toiminnan ydin on esitellä uudelle sukupolvelle rakastava Jumala; Isä, Poika ja Pyhä Henki. Ja johdattaa heidät henkilökohtaiseen suhteeseen Hänen kanssaan, opetuslapseuttaa heitä ja kulkea heidän rinnallaan aidoissa suhteissa. Tämän tavoitteen toteutumiseksi Vapaakirkon oma kristillisen kasvatuksen ohjelma POLKU 316 toimii erinomaisena työkaluna ja mahdollistajana ehjälle polulle seurakunnassa. Tällöin oppiminen tapahtuu monipuolisesti ja ikäkaudelle sopivasti.


Leirit
Järjestämme mahdollisuuksien mukaan alakouluikäisille lapsille ja varhaisnuorille kerran vuodessa mittavan leirikokonaisuuden. Leiri rakennetaan suurimmaksi osaksi vapaaehtois- ja talkoovoimin ja se on runsas panostus lasten ja varhaisnuorten hengelliseen elämään.